Me olimme valehtelijoita

Lukijana Tuula Ilkka-Lehto

E. Lockhartin palkittu jännitysromaani Me olimme valehtelijoita niittää suosiota New Yorkissa edelleen, vielä muutama vuosi ilmestymisensä jälkeen. Se on saanut hyvät arvostelut myös meillä.

Kirja on paljon: esimerkiksi mysteeri, rakkaustarina, perhedraama, yhteiskuntakritiikki, trauman kuvaus ja koukuttava jännäri. Silti se tempaa koukuttavasti mukaansa ja on helppolukuinen – mutta sen loppu yllättää kertakaikkisesti ja avaa siihen asti luetun aivan uudesta näkökulmasta.

Lisäksi teos herättää ajatuksia vaikkapa etuoikeuksista, vaiettujen perhesalaisuuksien mahdista, perheiden dynamiikasta, trauman psykologiasta, menetyksistä, suurista suruista, ikävästä ja kaipauksesta, syyllisyydestä ja sen sovittamisen mahdottomuudesta.

Kirjan kieli on helppolukuisuudestaan huolimatta kaunista, raikasta, kepeää ja paikoin miltei runollista. Tarinan teemaa havainnollistavat sen lomiin kirjoitetut lyhyet sadut. Teos sopii erinomaisesti vaikkapa lomalukemiseksi.

Kuva: Tuula Ilkka-Lehto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *