Kunnanjohtaja Rurik Ahlberg 50 vuotta – Kommundirektör Rurik Ahlberg 50 år
Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg täyttää 50 vuotta. Info onnittelee kunnanjohtajaa pienellä hyvän mielen haastattelulla.
Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg, kun täyttää 50 vuotta, on hyvä aika hieman tarkastella elämäänsä eteen- ja taaksepäin. Miltä uusi vuosikymmen tuntuu?
– 50 on uusi 30!
Olet ehtinyt olla hyvin monessa mukana. Mitkä ovat olleet elämäsi kohokohtia tähän asti?
– World Peace Festival Moskovassa 1989, sikäläinen Woodstock. Se oli perestroikan aikaa, jolloin Neuvostoliitto oli hajoamassa. Esiintyjinä olivat kaikkein suurimmat bändit ja yleisöä oli yli 100000 henkilöä.
Mitä unelmia haluaisit vielä toteuttaa?
– Matka Baikalille ja itäisen Siperian vähemmistöalueille sekä kielten opiskelua.
Olet ollut Mustasaaren kunnanjohtajan virassa yli 15 vuotta. Mikä on ollut merkittävintä, mitä olet saanut aikaan kunnassamme?
– Sepänkylän ohikulkutie ja Maailmanperintöportti. Ohikulkutie muutti erityisesti Sepänkylää ja Koivulahtea. Maailmanperintöporttia tarvittiin vierailukohteena.
Mitä tavoitteita kuntamme suhteen sinulla vielä on?
– Sivistyskampus, akkualueen toteutus ja kestävän kehityksen juurruttaminen kaikkeen toimintaan.
Vaikka kunnanjohtajan pitää olla tasapuolinen kaikkia kunnan osia ja kyliä kohtaan, uskallamme kuitenkin kysyä, mikä on mielestäsi paras paikka Mustasaaressa?
– Saaristo, vaikka ei ole omaa venettä. Sen avaruus luonnossa.
Kiitos haastattelusta, kunnanjohtaja Rurik Ahlberg! Paljon onnea merkkipäivänäsi!
Jane Trygg-Kaipiainen
Korsholms kommundirektör Rurik Ahlberg fyller 50 år. Info gratulerar kommundirektören med en liten godmodig intervju.
Korsholms kommundirektör Rurik Ahlberg, när man fyller 50 år är det en lämplig tid att lite betrakta sitt liv framåt och bakåt. Hur känns ett nytt decennium?
– 50 är det nya 30!
Du har hunnit vara med på mycket. Vilka är ditt livs höjdpunkter hittills?
– World Peace Festival i Moskva 1989, deras Woodstock. Det var perestrojkas tid då Sovjetunionen höll på att upplösas. Allra största band uppträdde där och publiken var över 100000 personer.
Vilka drömmar skulle du vilja förverkliga ännu?
– En resa till Bajkal och östra Sibiriens minoritetsområden samt språkstudier.
Du har tjänstgjort som Korsholms kommundirektör i över 15 år. Vad har varit det mest betydelsefulla du har åstadkommit i vår kommun?
– Smedsby omfartsväg och Världsarvsporten. Omfartsvägen förändrade speciellt Smedsby och Kvevlax. Världsarvsporten behövs som besöksmål.
Vilka mål har du ännu för vår kommuns del?
– Bildningscampuset, förverkligandet av batteriområdet och inplantandet av hållbar utveckling i all verksamhet.
Även om kommundirektören måste vara opartisk mot alla kommundelar och byar vågar vi ändå fråga vilket som är det bästa stället i Korsholm?
– Skärgården även om jag inte har en egen båt. Vidsträcktheten i naturen.
Tack för intervjun, kommundirektör Rurik Ahlberg! Info gratulerar dig varmt på din födelsedag!
Jane Trygg-Kaipiainen