Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta
Italialainen kasvitieteilijä ja Firenzen yliopiston professori Stefano Mancuso on kirjassaan Kasvien tasavalta käsitellyt mm. Maa-planeetan tulevaisuutta ja ilmastonmuutosta syntysyineen ja ratkaisuehdotuksineen. Hän tuo kirjassaan esille uudenlaista pohdintaa siitä, mitä pitäisi tai voisi tehdä paremman tulevaisuuden luomiseksi, sekä tutkimuksellista faktatietoa näkemystensä perusteluiksi.
Mancuso kirjoittaa, että Maan tekee erityiseksi sillä esiintyvä elämä. Hän näkee, että tämä kaiken elämän yhteinen koti on paikka, josta on pidettävä tasa-arvoisempaa huolta ja jota on suojeltava.
Mancuson mukaan kasvikunta mahdollistaa muun elämän Maassa, eikä mikään muu hierarkkinen järjestys elämänmuotojen kesken tästä syystä toimi. Hän näkee päinvastoin, että luontaisten yhteisöjen vastavuoroinen avunanto on edellytys yhteiselolle ja kehitykselle. Tällä hetkellä Mancuso sanoo vallan Maassa olevan harvojen käsissä ja viittaa kirjassa ihmisen itselleen ottamaan oikeuteen ja valtuuteen toimia Maan valtiaana. Tämän taustalla Mancuso sanoo olevan ihmisen käsityksen, että ihminen olisi ylempi kuin muut lajit, ihmisiä olisi eniten tai että ihminen olisi ylempi älykkyytensä vuoksi.
Mancuso haastaa näkemykset vahvasti tuomalla esiin faktoja: Maalla on 550 gigatonnin biomassa, josta kasvien osuus on 450 gigatonnia, joka on yli 80 % kokonaismassasta. Eläinten osuus on 2 gigatonnia, joista hyönteisiäkin on 1 gigatonni ja kaloja 0,7 gigatonnia, ja muiden (esim. nisäkkäät, nilviäiset ja madot) biomassa on 0,3 gigatonnia. Ihmiskunnan 0,06 gigatonnin osuus on kokonaisuudesta 0,01 %. Kirjan nimikin viittaa Mancuson ajatukseen, että tällä perusteella valta kuulisi kasvikunnalle.
Kirjoittaja peräänkuuluttaa Maahan demokratiaa lajien kesken. Hän sanoo kaiken elämän päämääräksi eloonjäämisen ja vertaa Maan elämän pituuksia esimerkiksi neidonhiuspuun 120 miljoonan vuoden ja selkärangattomien 1 miljoonan vuoden olemassaolosta ennusteeseen siitä, miten kauan ihmislaji säilyy. Hän viittaa ihmisen 10 000 vuoden aikana aikaansaamiin katastrofeihin. Tämä kirjoittajan mukaan kyseenalaistaa myös ihmislajin ajatellun älykkyyden.
Mancuso kertoo kasvikunnan ja eläinkunnan tekemästä yhteistyöstä ja vastavuoroisesta avunannosta edellytyksenä yhteiselon ja kehityksen jatkumiselle. Kirjoittaja pohtii ns. vahvimman lakia, oikeutta komentaa muita vain, koska pystyy, ja suree sitä, että luonto näyttäytyy (ihmiselle?) taisteluareenana. Tämän kirjoittaja näkee syntyneen täydellisestä tietämättömyydestä siitä, millaisten mekanismien varassa luonnon yhteisöt toimivat. Mancuso näkee keskinäisen avunannon ja yhteistyön – ei kilpailun – olevan lajien menestykseen vaikuttavin tekijä.
Salme Kalliokoski