Henkilökuvassa Yvonne Hoffman – I personbild Yvonne Hoffman

Toinen jalka Pohjanmaalla ja toinen Uudellamaalla tunnen olevani kotona sekä siellä että täällä. Sanotaan, ettei ihmisestä koskaan tule pohjalaista, ellei ole syntynyt täällä, mutta se ei estä ihmistä viihtymästä Pohjanmaalla.

På svenska längre ner!👇

Tulimme yli 50 vuotta sitten Mustasaareen, jossa muutimme vastarakennettuun rivitaloon Sepänkylän Auroorantiellä. Samaan aikaan joukko muita samanikäisiä perheitä muutti Sepänkylään, joten meidän lapsillamme oli samanikäisiä kavereita joka puolella. Asuimme niin lähellä koulua, että vanhin poikamme saapui usein kouluun myöhässä, koska hän ei viitsinyt lähteä kotoa, ennen kuin kuuli koulun kellojen soivan. Meillä oli metsä latuineen talvella ja suppilovahveroita syksyisin tien toisella puolen, ja kauppa ja kirjasto sijaitsivat lähellä. Olin Mustasaaren kirjastolautakunnan puheenjohtajana niinä vuosina, jolloin uutta kirjastoa suunniteltiin ja rakennettiin. Se oli mukavaa.

Minä itse olin töissä Vaasassa, siellä joka oli ensin Vaasan Kauppakorkeakoulu ja josta vähitellen tuli Vaasan Yliopisto. Korkeakoulu oli ollut toiminnassa vain pari vuotta, ja oli jännittävää olla mukana rakentamassa koko ruotsin kielen opetusta. Me olimme melko suuri kieliosasto, jossa oli erinomaisia opettajia, eikä ainoastaan suomen ja ruotsin vaan myös etupäässä englannin, saksan ja venäjän kielissä – rikkaus, joka romutettiin 2000-luvulla, kun koko kielten tiedekunta potkittiin pois. Olin koulutukseltani ruotsinopettaja, mutta korkeakoulutyössäni sain oppia opettamaan ruotsia vieraana kielenä, mikä oli ihan toista kuin opettaa ruotsia äidinkielenä.

1970- ja 1980-luvuilla osallistuin Sepänkylässä kerran kuussa kokoontuneeseen kirjoittajaryhmään. Ne olivat mielenkiintoisia tapaamisia, joissa keskustelimme kirjoittamisesta ja lukemisesta. En ole hyvä runojen lukija, mutta keskustelujen kautta runo monesti avautui minulle, mikä oli hurjan myönteistä. Yhdessä muiden Österbottens Litteraturförening -yhdistyksen jäsenten kanssa julkaisimme kolme kirjaa, joissa oli tekstejä parilta kymmeneltä kirjailijalta.

Minulla on ollut onni kasvaa kodissa, jossa oli kirjoja, ja sain jo lapsena tavata useita kirjailijoita. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, mutta kirjailijan ammatista en ollut haaveillut. Ensimmäinen kirjani ilmestyi 1977, Johan 7 år. Suomessa julkaistiin 1970-luvun lopulla hyvin vähän ruotsinkielisiä lasten- ja nuortenkirjoja, joten siihen väliin solahdin. Siitä lähtien olen kirjoittanut 22 kirjaa ja sen lisäksi lauluja ja näytelmiä ja osallistunut oppikirjojen ja antologioiden kirjoittamiseen. Kesti kauan, ennen kuin tosissani uskoin itseeni kirjailijana, mutta 1997 jätin opettajan ammatin ja olen sen jälkeen työskennellyt vapaana kirjailijana.

Olin 1980-luvulla Pohjanmaan taidetoimikunnan jäsen. Se oli tosi mielenkiintoista. Opin tuntemaan pohjalaisia taiteilijoita: kirjailija Hellevi Salmisen, taiteilija Veikko Takalan, muusikko Juha Kankaan ja useita muita. Olin yhden kauden myös valtion kirjallisuustoimikunnassa, ja silloin piti lukea valtava määrä juuri julkaistuja kirjoja, sekä ruotsiksi että suomeksi, jotta pystyin puhumaan sen puolesta, että myös pohjalaiskirjailijat saisivat tukea.

En ole itse urheilija, mutta taitavasti suunnistaneiden miehen ja kolmen lapsen mukana olen tietenkin myös etsinyt rasteja metsissä. Suunnistamisen ansiosta olemme matkustaneet aika paljon, sekä Euroopassa että niinkin kaukana kuin Uudessa-Seelannissa. Olemme saaneet ulkomailla hyviä ystäviä, jotka ovat vuorostaan käyneet meillä. Silloin olemme ilolla esitelleet heille Pohjanmaata ja Mustasaarta: täällä on paljon esiteltävää. Lempipaikkoihini kuuluvat Svedjehamn kala-aittoineen ja Österhankmo puolukkamaineen.

Med en fot i Österbotten och en fot i Nyland känner jag mig hemma både här och där. Det heter att man aldrig blir österbottning om man inte är född här, men det hindrar inte att man trivs här.

För över femtio år sedan kom vi till Korsholm, där vi flyttade in i ett nybyggt radhus på Auroravägen i Smedsby. Samtidigt flyttade en mängd andra familjer i vår ålder till Smedsby, så våra barn hade jämnåriga kamrater överallt. Vi bodde så nära skolan att vår äldsta son ofta kom för sent, eftersom han inte brydde sig om att gå hemifrån förrän han hörde skolklockan ringa in. Skogen med skidspår på vintern och trattkantareller på hösten hade vi på andra sidan gatan och butik och bibliotek fanns i närheten. Jag var ordförande för biblioteksnämnden i Korsholm de åren som det nya biblioteket planerades och byggdes, det var roligt.

Själv jobbade jag i Vasa på det som först var Vaasan Kauppakorkeakoulu och småningom blev Vasa Universitet. Högskolan hade funnits bara ett par år, och det var spännande att få vara med om att bygga upp hela undervisningen i svenska. Vi var en ganska stor språkavdelning, med utmärkta lärare i främst engelska, tyska och ryska förutom finska och svenska – en rikedom som skrotades på 2000-talet, när hela språkfakulteten sparkades ut. Jag var utbildad svensklärare, men i arbetet vid högskolan fick jag lära mig att undervisa svenska som främmande språk, vilket var helt annorlunda än att undervisa svenska som modersmål.

Under 1970- och 1980-talen deltog jag i en grupp med skrivare, som samlades i Smedsby en gång i månaden. Det var intressanta möten, där vi diskuterade skrivande och läsande. Jag är inte en god poesiläsare, men genom samtalen var det många gånger som en dikt öppnades för mig, vilket var förfärligt positivt. Tillsammans med andra medlemmar av Österbottens Litteraturförening gav vi ut tre böcker med bidrag av ett tjugotal författare.

Jag har haft turen att växa upp i ett hem med böcker och jag fick redan som barn träffa flera författare. Jag har alltid tyckt om att skriva, men ett yrke som författare hade jag inte tänkt mig. Min första bok kom ut 1977, Johan 7 år. I slutet av 1970-talet var det mycket få barn- och ungdomsböcker som kom ut på svenska i Finland, så där kunde jag slinka in. Sedan dess har jag skrivit 22 böcker och dessutom skrivit sånger och skådespel och deltagit i läroböcker och antologier. Det dröjde länge innan jag på allvar trodde på mig själv som författare, men 1997 lämnade jag läraryrket och har efter det jobbat som fri författare.

Jag var medlem av Österbottens konstkommission på 1980-talet. Det var mycket intressant, jag lärde känna andra österbottniska konstnärer: författaren Hellevi Salminen, konstnären Veikko Takala, musikern Juha Kangas och flera andra. En period var jag medlem också av statens litteraturkommission, och då gällde det att läsa massor av nyutkomna böcker, både på svenska och på finska, för att kunna tala för att också österbottniska författare skulle få understöd.

Själv är jag ingen idrottare, men med man och tre barn, som har varit duktiga orienterare, har jag förstås också sökt kontroller i skogarna. Tack vare orienteringen har vi rest en del, både i Europa och så långt som till Nya Zeeland. Vi har fått goda vänner utomlands, som i sin tur har hälsat på oss. Då har vi med glädje visat dem Österbotten och Korsholm: det finns mycket att visa upp här, till mina favoritställen hör Svedjehamn med sina fiskebodar och Österhankmo med sina lingonmarker.

Infon yhteistyökumppanit 2026 – Infos samarbetspartner